Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2012

Kuu 28.12.2012

Vuoden viimeinen blogikirjoitus tulee tässä. Kuva kuusta pari päivää sitten:

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Toivottavasti tulisi enemmän selkeitä kelejä ensi vuonna.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Linnunrata tänään 6.11.2012

Tänään näkyi pitkästä aikaa taivas täysin selkeänä. Sen takia piti taas kokeilla Linnunradan kuvaamista.

Tässä ohessa pari kuvaa:





lauantai 3. marraskuuta 2012

Kuu 3.11.2012

Kuu esiintyi jälleen tänään taivaallamme. Oli melko mielenkiintoisen näköistä, kun sumun keskeltä loistaa kuu...


Kuu 26.10.2012

Kuva kuusta. Kuva on otettu kaukoputken läpi Nokia N8 -puhelimella.
Palaute olisi mukavaa.


maanantai 8. lokakuuta 2012

SpaceX lentää jälleen

SpaceX -yhtiön avaruusalus Dragon on lähtenyt kohti Kansainvälistä avaruusasemaa (ISS). Asemalle toimitetaan rahtia, joka sisältää muun muuassa ruokaa ja vaatteita astronauteille.

Lento kuuluu NASA:n ulkoistamiin ISS:n huoltolentoihin. Kaupallisille yhtiöille annetaan tilaa avaruuden markkinoilla ja SpaceX on yksi ensimmäisistä. Tavoitteena on muutaman vuoden kuluttua miehitetty lento.

Lähde: http://yle.fi/uutiset/lohikaarme_nousi_taivaalle/6325555

maanantai 17. syyskuuta 2012

Linnunrata yllämme

Viime viikonloppuna oli pitkästä aikaa täysin selkeä taivas täällä eteläisessä Suomessa. Siitä syystä katselin yöllä tähtitaivasta ja otin pari kuvaakin. Linnunrata on tarttunut kuviin jopa täällä valosaasteen keskellä.

Kuvat on otettu Canon EOS1000D -kameralla.



perjantai 7. syyskuuta 2012

Afrikasta avaruuteen

Afrikassa järjestettiin ministerikokous, jonka aiheena on kartoittaa yhteisen afrikkalaisen avaruusviraston mahdollisuudet toteutumiseen.

Afrikkalaiset suunnittelevat AfriSpace -nimistä virastoa, jonka tehtävänä olisi luoda Afrikalle pitkäaikainen avaruusstrategia.


Lue lisää aiheesta Ylen sivuilta

torstai 23. elokuuta 2012

maanantai 13. elokuuta 2012

Kuva tähdenlennosta osa 2

Viime viikonlopulle sijoittunut Perseidien meteoriparven maksimi oli melko näyttävä ainakin täällä eteläisessä Suomessa. Itse näin kyseisiä meteoreja yli kymmenen parina iltana/yönä.

Muutama onnistui jopa tallentumaan kameralle. Edellinen kuva on julkaistu jo aikaisemmin.

Tämä kuva on otettu Canon EOS 1000D -kameralla noin kello 23.10.


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Aurinko tänään (kuva)

Päivän kuva: Aurinko tänään eli 12. elokuuta.

Kuvattu SkyWatcher Skymax 102 SynScan AZ GOTO -kaukoputkella ja Nokia N8 -puhelimella klo 14:38.


Kommentoida saa. Hyvää päivänjatkoa kaikille lukijoille!

Kuva tähdenlennosta

Viime yönä yksi Perseidien meteoriparveen kuuluvista meteoreista tallentui kamerani ottamaan kuvaan. 

Kuva on otettu noin klo 01:00 elokuun 12. päivänä Canon EOS 1000D -kameralla.

Tässä kuva:

lauantai 11. elokuuta 2012

Aurinko tänään

Tänään ulkona on puolipilvistä ja Aurinko näkyy selkeästi. Katselin tätä lähitähteämme kaukoputkella (aurinkofiltterin läpi) ja otin siitä kuvia. Tässä kuva:


Kuva on otettu N8-puhelimella okulaarin läpi.

Tänä iltana on tarkoitus katsella, jos näkyisi Perseidejä taivaalla (tähdenlentoja eli meteoreja). Viimeiltainen taivaan kuvaaminen ei tuottanut vielä tulosta. Toivottavasti tänään olisi myös pilvetön taivas illalla.

Hyvää lauantaipäivän jatkoa kaikille lukijoille!



perjantai 10. elokuuta 2012

Perseidien tähdenlentoparvi

Tämä kyseinen otsikossa mainittu meteoriparvi on maksimissaan 12.8. Eli tänä viikonloppuna kannattaa katsella taivaalle jos siellä näkyisi näitä tähdenlentoja eli meteoreja.

Lisää aiheesta Ursan sivuilta:  http://www.ursa.fi/taivaalla/tahtitaivas-tanaan/2012/elokuu/meteorit.html



Kuva tähtitaivaasta kuluvan vuoden maaliskuulta.

maanantai 6. elokuuta 2012

Mars-mönkijä onnistui laskeutumisessaan

Tänään on laajalti uutisoitu ajankohtaisesta aiheesta, eli siitä, että Mars-mönkijä nimeltä Curiosity on onnistunut laskeutumaan Marsin pinnalle pitkän lentonsa jälkeen. Laskeutuminen kesti seitsemän minuuttia, joita on myös kauhun minuuteiksi kutsuttu. Kyseinen mönkijä on suurempi kuin aikaisemmin Marsiin lähetetyt, ja se sisältää myös suomalaista tekniikkaa. 


Lisää tietoa ja kuvia aiheesta seuraavilla sivuilla:
http://www.nasa.gov (englanniksi)
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012080615922713_ul.shtml
http://yle.fi/uutiset/nasan_mars-monkija_laskeutui/6243948
http://www.hs.fi/ulkomaat/Curiosity+laskeutui+Marsiin+yli+8+kuukauden+matkan+j%C3%A4lkeen/a1305590206537
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288489764422.html

Kuvia kuusta

Parina viime yönä on voinut katsella kuuta pilvettömän taivaan ansiosta. Lisätäänpä pari kuvaa siitä:


 Kuva on otettu N8-puhelimella kaukoputken läpi.





lauantai 26. toukokuuta 2012

tiistai 22. toukokuuta 2012

Lähtö onnistui!

Viime kerralla uutisoitu SpaceX -yhtiön yksityinen avaruusalus on vihdoin onnistuttu laukaisemaan onnistuneesti kohti Kansainvälistä avaruusasemaa.


Lisää tietoa: http://www.hs.fi/ulkomaat/Ensimm%C3%A4inen+yksityisalus+l%C3%A4hti+avaruusasemalle++++/a1305570615449

lauantai 19. toukokuuta 2012

Mission aborted


Eilen uutisoitu SpaceX -yhtiön raketti Falcon 9 oli lähdössä tänään puoliltapäivin Suomen aikaa kohti Kansainvälistä avaruusasemaa, kun viime hetkillä tuli tekninen vika ja laukaisu keskeytettiin.  Yhdessä moottorissa oli jonkinlainen ongelma/vika.


Seuraava laukaisuikkuna on tiistaina, toukokuun 22. päivänä. Tällöin raketti pyritään laukaisemaan uudelleen.


Lähde: Yle ja SpaceX







perjantai 18. toukokuuta 2012

Avaruuslentojen uusi aikakausi

Huomenna se koittaa: Ensimmäinen yksityinen avaruusalus lähtee kohti Kansainvälistä avaruusasemaa, ISS:ää. SpaceX -yhtiön alus Falcon 9 kuljettaa rahtia Cape Canaravelista. 


Viime aikoina avaruusaseman huoltolennoista ovat vastanneet lähinnä venäläiset.


Tulevaisuudessa SpaceX -yhtiön on tarkoitus lentää myös miehitettyjä lentoja.


Lähde: Iltalehti ja SpaceX

torstai 17. toukokuuta 2012

Maan ulkopuolinen elämä

Maan ulkopuolella oleva elämä - onko sitä olemassa? Tämä kysymys on mietityttänyt ihmisiä kautta aikojen. Toistaiseksi Maata pidetään ainoana elämää kantavana planeettana. Mutta tulevatko asiat muuttumaan uusien eksoplaneettojen löytyessä?


Kovasti on myös puhuttu mahdollisesta Marsia asuttavasta alkeellisesta elämästä. Mutta entä älykäs elämä? Voiko jossakin olla olemassa sivilisaatioita? Linnunradassakin on yli 200 miljardia tähteä, joten voisi hyvin kuvitella, että myös muuallakin olisi elämää. Mutta miksi sitä ei ole havaittu? Tähän asiaan liittyy ilmiö nimeltä Fermin paradoksi.


Onko siellä ketään?

Viime aikoina suoritetuissa tutkimuksissa ollaan todettu, että elämänvyöhykkeellä sijaitsevia eksoplaneettoja olisi lukuisia. Voiko jostakin löytyä toinen maapallo? Itse luulen, että hyvin samankaltaisia planeettoja löydetään vielä - jollei ole jo löydetty.


Kaiken kaikkiaan elämme mielenkiintoisia aikoja. Avaruustutkimus ja ihmisen teknologia kehittyvät kovaa vauhtia. Maan ulkopuoliselle elämälle on myös kehitetty oma kaava, Draken kaava. Tällä kaavalla on yritetty arvioida Maan ulkopuolella olevan elämän todennäköisyyttä.


Mitä mieltä sinä olet aiheesta? Kommentoi.



keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Asteroidien valloitus

Viime aikoina on kovasti puhuttu siitä, että asteroideilla olevia luonnonvaroja halutaan hyödyntää tulevaisuudessa. Nyt NASA on alkanut kouluttaa astronauttejaan asteroideille suuntautuville lennoille.
NASA:n aikeena on saada ihminen asteroidin pinnalle jo tällä vuosikymmenellä. 


Seuraava askel olisikin todennäköisesti Mars. Sinne on suunniteltu lentoja seuraavan 30 vuoden sisällä. 


Asteroideille aiotaan aluksi mennä ihan vain tutkimusmielessä, mutta tulevaisuudessa niistä voitaisiin louhia arvokkaita luonnonvaroja ihmiskunnan hyvinvoinnin takaamiseksi.


Lähteenä käytetty Aamulehden artikkelia

Loppukevennyksenä seuraava video:

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Superkuu

Tänä yönä Kuu on tavallista lähempänä Maata, ja se näkyy tavallista suurempana taivaalla. Tätä ilmiötä kutsutaan "superkuuksi".




Lisää kuvia löytyy mm. Ilta-Sanomien sivuilta

tiistai 1. toukokuuta 2012

Apollo-kuulennon jäljet näkyvät uudella videolla

Hyvää vapunpäivää kaikille! Ilta-Sanomat esitteli sivuillaan uutisen videosta, jossa on koottu kuvia Apollo 16:n jäänteistä Kuun pinnalla.

Itse video on tässä:


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Saturnuksen renkaan piilottelevat objektit

Tänään lukiessani nettiuutisia silmiini pompahti uutinen, jossa kerrottiin, että Saturnuksen renkaassa on havaittu valtavia kohteita jotka "lävistivät renkaan".


Havainnot ovat tehty F-renkaalla.


Mitä nämä voivat olla? Mikä on sinun mielipiteesi asiasta?


Lähde ja lisää tietoa sekä kuvia aiheesta: Ilta-Sanomat 24.4.2012

Tässä vielä lisäksi videoklippi, jossa kerrotaan yleisesti Saturnuksesta:

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Avaruuden hyötykäyttö

Tänään julkaistiin uutinen, jossa kerrottiin suurin piirtein näin: useita tunnettuja miljardöörejä lähtee mukaan uuteen yritykseen, joka selvittää avaruudesta löytyvien luonnonvarojen mahdollista käyttöä. Näitä on luonnonvaroja arvioidaan olevan niin paljon, että ihmiskunnan vauraus olisi turvattu pitkäksi aikaa.


Olisihan tämä toteutuessaan erittäin hienon kuuloinen asia. Ja luulisi että, jos ihminen saisi kehittettyä tähän käyttöön suunnitellun aluksen, avautuisivat valmiudet moneen muuhun asiaan. Näin ihmiskunnan olemassaolon jatkuminen saataisiin ehkä varmistettua. 


Lähde: 
http://www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokunnan-pienkappaleet/miljardoorit-lahtevat-rahoittamaan-avaruuden-luonnonvarojen-hyodyntamista.html

Kauas kaukaisuuteen katsomme...

Tähän  loppuun vielä hieno video tähtitaivaasta Australian yllä.

Video "Time Lapse from Space"

Tässä jatkoa edellisen videon aiheelle. Maapallo kansainväliseltä avaruusasemalta nähtynä.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Video "Walking On Air"

Tällainen video löytyi YouTubesta. Suosittelen katsomista!

Avaruussukkuloiden aikakauden loppu

Viime heinäkuussa NASAn viimeinen sukkulalento laskeutui ja näin päättyi yksi aikakausi. Viime torstaina oli mahdollisesti viimeinen "lento" avaruussukkulalle, kun Discovery lennätettiin erikoisvalmisteisen Boeing 747-lentokoneen selässä museoon.


MTV3-uutissivuston uutinen tästä kuvien kanssa:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/04/1531836/discovery-sukkula-museoon-juhlallisuuksien-saattelemana

Wikipedialla on muuten hyvä artikkeli aiheesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Avaruussukkula

Endeavour-sukkulan pienoismalli.

Mitä mieltä Sinä olet avaruussukkuloista ja niiden aikakauden päättymisestä? Kommentoi alapuolelle.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Maankaltaiset planeetat

Viime aikoina on ollut useissa paikoissa puhetta eksoplaneetoista. Niitä tuntuu löytyvän koko ajan lisää. Milloin löytyy maan ulkopuolista elämää? Se voi olla vain ajan kysymys - jos sitä on.


Tänään on uutisoitu mediassa siitä, että "supermaapalloja" (maankaltaisia planeettoja) voi olla kymmeniä miljardeja meidän galaksissamme Linnunradassa.


Mitä mieltä sinä olet aiheesta? Kommentoi alapuolelle.


Lisää aiheesta:
Yle

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kuvia taivaalta osa 1

Terve! Aloitamme uuden kuvasarjan, jossa pyrimme esittämään kuvia taivaalta viime viikoilta. Tarkoituksenamme on julkaista tätä sarjaa muutaman kerran kuukaudessa.


Tässä kuvia viime viikoilta:



Tässä kuvassa näkyy Orion.


Kuu puun takana.

Kiitos katsomisesta! Kommenttia otetaan mielellään vastaan.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Ensimmäinen naistaikonautti mahdollisesti avaruuteen

Kiinalaiset suunnittelevat lähettävänsä ensimmäisen naispuolisen taikonautin avaruuteen kesällä 2012. Matka tapahtuu Shenzhou 9 -aluksella, jolla avaruuteen matkaa yhteensä kolme taikonauttia. Heidän on tarkoitus suorittaa ensimmäinen telakointi Tiangong 1 -moduulin kanssa.


Kiinalaisilla on lisäksi tavoitteena saada rakennettua avaruusasema vielä tällä vuosikymmenellä.


Lähde: 
Ilta-Sanomat
Helsingin Sanomat